Keskiviikkoiltayön ajatus

Ainoa todellinen tie toipumiseen on lakata olemasta uhri. Nostaa itse itsensä mudasta, mennä suihkuun ja aloittaa siitä että itse pitää itseään arvokkaana. Kliseisesti tämä on loppuelämäni ensimmäinen päivä, ja voin itse päättää miten sen elän. Luulin nimittäin aiemmin, että minut on rikottu niin pahasti, ettei minulla ole mahdollisuutta toipua, että tämä kipu on kohtaloni. Mutta se ei ole totuus, totuus on se, että minulla on kaikki oman elämäni langat käsissäni heti kun lakkaan olemasta uhri ja otan kohtaloni omiin käsiini. Miksi olen antanut sellaisten ihmisten ja asioiden hallita minua, jotka ovat tuottaneet vain ahdistusta ja tuskaa? Itsehän olen antanut heille/niille vallan satuttaa. Tänään, taas kerran, päätän lopettaa kynnysmattona olon ja nostaa itseni arvoiselleni korokkeelle. Kannustattehan minua rakkaat lukijani?!