Hmm..

Miksi mua ahdistaa päivästä toiseen? Ahdistaa jos ei ole ihmissuhdetta ja ahdistaa jos on. Miksen voi vain oppia seisomaan omilla jaloillani nojaamatta muihin? Miksi ajattelen aina ensin pahinta vaihtoehtoa? Miksi mä odotan kokoajan että kaikki kaatuu mun niskan? Miksi mä odotan että mut hylätään? Eikö sen odottaminen jo itsessään ennusta huonoa tulevaisuutta? Ennustuksilla on tapana toteutua. Miten sitä voisi opetella ajattelemaan, että sitä on ihan yhtä hyvä kuin muutkin? Ettei tuska kestä ikuisesti? No tämä nyt on taas tätä masennusta mikä seuraa siitä kun on useamman päivän ollut pää täynnä rauhottavia. Haukotus. Piristäkää mua nyt joku.. Lukeekohan tätä edes kukaan?