Maanantai-illan vitutus

Anteeksi rakkaat lukijani, ettei minusta ole hetkeen kuulunut. Vietin taas vaihteeksi aikaa mielisairaalassa. Ja voin vakuuttaa teille, ettei se ole nautinto. Ruuat ja lääkkeet kyllä tulevat automaattisesti viisi kertaa päivässä, mutta siihen se autuus loppuukin. Hoitajat ovat ylityöllistettyjä ja kiukkuisia ja lääkärit ammattitaidottomia. Koita siinä nyt sitten rentoutua kun sinulle kiikutetaan monta kertaa päivässä kupillinen lääkkeitä, jotka eivät tee oloasi yhtään paremmaksi. Mielisairaaloita voitaisiin kutsua myös kasvatuslaitoksiksi. Siellä kyykytetään aikuisia ihmisiä. Hoitajat ja lääkärit ovat kuin vanhempia, jotka asettavat sinulle rajat. He päättävät milloin ja minne sat mennä sekä sen mitä saat tehdä. Ja jos olet tuhma niin sinulle pidetään puhuttelu, ja jos et sittenkään tottele sinut huumataan tai sidotaan kiinni sänkyyn. Potilastoveritkaan eivät ole turvallista seuraa. Voi vain arvailla, onko puukko huonekaverin tyynyn alla tarkoitettu sinun kurkullesi vai hänen ranteilleen. Tällä kertaa vain kaksi potilastoveriani yritti poistua tästä maailmasta. Tikkejä, itkua ja lääkettä. Verta joka paikassa ja se pettymyksen tuska, kun ei edes onnistu elämäänsä lopettamaan. Olen uuvuksissa. Olen niin kiltti ja ystävällinen, että olkapäähäni on helppo nojata. Mutten minäkään kaikkea kestä. Parinkymmenen ihmisen ongelmat niskassani omieni lisäksi. Puhumattakaan "ystävistäni". En ole enää yhtään varma siitä, että ihminen on luotu laumaeläimeksi. Minä ainakin olen onnellinen että saan taas olla yksin kotona. Haluan vain rauhaa ja hiljaisuutta, en halua kuullakaan kenestäkään ainakaan hetkeen. Tässäpä tämän kertaiset kuulumiset, palataan asiaan!