Pitääks sun aina?

"Pitääks sun aina olla niin helvetin hankala?"

Kyselen itseltäni alituiseen. Viimeksi äsken ratikassa. Kun syöminenkin alkaa taas kieroutua. En halua takaisin siihen kierteeseen, jossa kaikki rahat menee ruokaan ja.. Toistaiseksi kuivilla, mutta ahdistunut. Kai se on totta, mitä terapeuttini sanoo, että vajoan vähän väliä siihen tilaan jossa kaikki oli vielä hyvin, jossa en osannut vielä puhua ja ainoat tyydyttävät asiat olivat ruoka ja nukkuminen.

Ja samaan aikaan olen ihan liian tietoinen kaikesta. Kannan harteillani vastuuta koko maailmasta. Ihan sairasta. Tämän terapeuttini selitti johtuvan siitä, etten ole käynyt lapsena (uhmaiässä?) eriytymisvaihetta läpi, vaan edelleenkin koen maailman osaksi itseäni, enkä itseäni erilliseksi olennoksi. Nyt ois sitten aika alkaa elämään sitä uhmaikää. Kiukutella oikein olan takaa ja juosta sit syliin turvaan ja huomata että kaikki onkin ihan hyvin.

Kuka tuudittaisi mut uneen?

Ja joo, kyllä mun pitää aina olla hankala, muuten en olisi minä.