Mieletön kaipuu todellisuuteen

Depressiivinen rajatilatyttönen selvittää kulkuansa elämän ja kuoleman rajalla, sekä seikkailee ihmemaassa.

lauantaina, joulukuuta 23, 2006

AAARGH!

Täytän paremmin kuin hyvin kaksisuuntaisen mielialahäiriön kriteerit. Tämä siis usean persoonallisuushäiriön, vaikean toistuvan masennuksen, yleisen ahdistuneisuushäiriön ja ilmeisesti jonkin muunkin (jota pitäydyn tässä mainitsemasta) lisäksi. Kädet ovat rumat ja kipeät. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Olen alkanut taas ahmimaan. Tekisi mieli oksentaa, mutta toistaiseksi olen pystynyt välttämään sitä. Haluaisin vain pois tästä kaikesta. Elämässäni on paljon hyviä asioita ja ihmisiä, mutta minä olen epäkelpo. En pysty. Olen kyvytön kaikkeen. En osaa kattaa pöytää, e jaksa seurata keskusteluja, en jaksa sanoa sanoja loppuun asti, joten ihmiset eivät saa puheestani selvää. Minua väsyttää. Minua huimaa. Olen vajonnut johonkin syvälle. Niin syvälle, etten näe enää valoa. Missä piileskelet aurinkoni? Kävin kaksi päivää sitten hietsussa uimassa, vai oliko se eilen? Se auttoi vähän. Mutta vain vähän. Samoin kuin tämän päiväinen sauna. Onneksi ei ole lunta. Joulussa on muutenkin liikaa kestämistä. Puhelin meni rikki sen jälkeen kun olin "pudottanut" sen 3-4kertaa. Ensin valot pimenivät, sitten katosi kuuluvuus. Ei siitäkään ole enää mihinkään. Se on vähän niinkuin minä. Ensin katoaa valot ja sitten kuuluvuus. Kunpa se olisikin niin helppoa, että voisi vain ryhdistäytyä ja alkaa elämään... mä vaan satun olemaan niin sekaisin, etten pysty. Mielisairas! Epäkelpo! TURHA! Lähettäkää minut suoraan pois, kulkematta sairaalan kautta, kiitos!

1 Comments:

  • At 12/24/2006 09:31:00 ip., Anonymous Anonyymi said…

    Mullakin on usein vähän samanlainen olo, etten osaa tehdä sellaisia asioita mitä muut tai puhua sellaisista asioista mistä muut. Ja usein jätän lauseet sanomatta loppuun, kun tuntuu ettei kukaan kuitenkaan kuuntele. Lopulta vain häpeän itseäni.

    Välillä kuitenkin tajuaa, etteivät nuo tuntemukset ole totta, vaan tulevat jostain aikaisemmasta elämästä. Ne sekottuvat nykypäivään ja yrittävät valehdella, että kaikki vieläkin menisi saman kaavan mukaan. Mutta tottahan on niin, että minä ja sinä olemme tärkeitä ja se mitä samomme aivan yhtä tärkeää kuin jonkun toisen sanomiset. Jos emme osaa jotain, niin ei moni muukaan osaa kaikkea. Se mitä olemme, se riittää.

     

Lähetä kommentti

<< Home