Turhuus..

Olen saamaton. Lykkään kaikkea hamaan tulevaisuuteen, koska voimani ovat lopussa. En pysty nukkumaan kuin vahvasti lääkittynä ja silloinkin herään lihakset ja nivelet särkien. Pääni on kipeä. Tulkitkaa miten tahdotte. Koulutöitä rästissä järjetön määrä eikä aikomustakaan tarttua niihin. En pysty. En jaksa. Kotini on kaaos. En saa itseäni siivoamaan. Kaikki kaatuu päälle, pidän seiniä pystyssä viimeisillä voimillani. Lepositeet lähestyvät valonnopeudella. Mutta vielä tänään voin esittää kaiken olevan hyvin.

Miten tulkitsisitte tämän, rakkaat lukijani? Näen jokaisen uinumani sekunnin painajaisia perheestäni ja suvustani, niin todentuntuisia, etten uskalla enää tavata sukulaisiani edes hereillä ollessani. Nämä unet piinaavat minua.

Mutta onneksi on olemassa vielä huone, johon muut eivät pääse. Likainen olohuoneeni pääni sisällä. Huone, jossa jokaisen komeron oven takaa paljastuu uusi huone iltapäivän kellertävässä valossa, täynnä pesemättömiä pyykkejä. Pesuainetarjouksia otetaan kiitoksella vastaan.