A. W. Yrjänä sen sanoi:

"Olen väsynyt moniin sanoihin
olen väsynyt itseeni
Jos sanot: jätä kaikki, seuraa minua
Jättäisin ja seuraisin"

Elina mitä mä teen?

"..Mä en tiedä mitä teen
olen nyt jo turtunut tuskan tunteeseen.."
-Leevi and the Leavings-

En ymmärrä itseäni!

Nyt kun kaikki vihdoin on hyvin tämä muuttuu vain vaikeammaksi. En pysty enää opiskelemaan ollenkaan. Olen turhake. Ei se mitään. Minulla on hyviä ihmissuhteita, vaikken parisuhteeseen kykenekään. Olen muuttamassa hyvien ystävieni kanssa yhteen, olen varannut koiranpennun. Ja silti mä janoan kuolemaa. Haluaisin vain että tämä kaikki loppuisi. En pysty nukkumaan vaikka olen loputtoman väsynyt. En pysty itkemään vaikka olen täysin lohduton ja hukun tähän suruun. JA kun kaikki on hyvin. Kissat nukkuvat kainalossani, mulla on uusia vaatteita, mulla on rahaa. Mä olen saanut välit kuntoon isäni kanssa, toisaalta äidin kanssa välit ovatkin sitten pahemman kerran tulehtuneet. Mun muisti pätkii edelleen. Miksi mä jatkaisin? Musta ei ikinä tule mitään, vaikkakin menestyn kaikessa mihin ryhdyn. Ehkä mun pitäisi vaan jaksaa odottaa, että se tasaava lääkitys alkaisi auttaa. Antaisin mitä vaan siitä, että joku ottaisi mut syliin, silittäisi ja sanoisi kaiken vielä kääntyvän hyväksi. Noh, kaikkea ei voi saada, joten menen valitsemaan lääkepurkin ja partakoneenterän väliltä. Suukkoja teille ystävät rakkaat. Ehkä tää elämä ei vaan ollut mua varten.

Miksi?

Musta tuntuu että mä olen epäonnistunut ihmisenä.. En saa kiinni todellisuudesta vaan vajoan epäselviin, sameisiin kuvitelmiin jostain jota ehkä saattaisi olla olemassa. Minua ei voi rakastaa. Olen katkera ja väsynyt. Haluaisin hautautua elävältä. Tuntea kuinka keuhkoni täyttyisivät hiekalla. KAIKKI ON IHAN HYVIN!!! MIKSI MÄ OLEN NÄIN HELVETIN TUSKANEN???

Taas yksi uneton yö..

On yö ja mä valvon. Otin iltalääkkeiden lisäksi diapameja ja reseptisärkylääkkeitä, silti en saa unta. Mua väsyttää ihan älyttömästi, mutta mä en pysty rentoutumaan. Elämä on loputonta kujanjuoksua. On juostava karkuun niitä mörköjä, jotka ovat osa minua. Mun muisti ei toimi vieläkään. Mä unohdan sopimukset, tapaamiset ja ihmiset. Mä olen epäkelpo. En täytä mitään kriteerejä mitä ihmiseltä vaaditaan. Mun pitäisi hakea työharjoitteluun kahden päivän sisällä. Kasata taitopohjainen cv ja reflektoida kaksi kirjaa saadakseni suoritusmerkinnät. Mutta mä en pysty. En jaksa, eikä mua edes kiinnosta. Mä en halua palkkaa, mua ei kiinnosta oman alani työt ja gradun tai ylipäätään minkään kirjallisen työn kirjoittaminen tuntuu mahdottomalta. Ihan niin kuin olisin kiipeämässä vuorelle ilman turvaköysiä. On vain loputon pudotus rotkolle, jonka pohjaa ei voi nähdä. Mä haluaisin puhua jonkun kanssa, mutta ei kukaan ole valveilla tähän aikaan. Pitäisiköhän soittaa johonkin auttavaan puhelimeen? Kertahan se olisi ensimmäinenkin.

Tekee kipeetä..

Tätä kuuntelin nonstoppina mielisairaalan suljetulla osastolla:


"Tarjoilija älä kaada lisää kahvia
meillä kun ei löydy enää jutunaiheita

Etkö sä nää, on vaikea edes hengittää

Sun on turha puhua ja
mun on turha kuunnella
Ei tästä tule mitään tänään
eikä huomenna
Sun on turha rakentaa ja
mun on turha rikkoa

Tiedän että osaat käyttäytyä fiksusti
Ulkomailla laskunkin sä tilaat ranskaksi

Silti et nää, on vaikea edes hengittää

Sun on turha puhua ja
mun on turha kuunnella
Ei tästä tule mitään tänään
eikä huomenna
Sun on turha rakentaa ja
mun on turha rikkoa

Sun on turha taklata ja
mun on turha kaatua
Ei tästä tule mitään tänään
eikä huomenna
Sun on turha selittää ja
mun on turha ymmärtää

Sun on turha kirjoittaa mulle runoja
- Ne tuottaa mulle vain tuskaa
Sun on turha näyttää enää lapsuuskuvia
- Mä en kato niitä koskaan

Sun on turha puhua ja
mun on turha kuunnella
Ei tästä tule mitään tänään
eikä huomenna
Sun on turha rakentaa ja
mun on turha rikkoa

Sun on turha puhua ja
mun on turha kuunnella
Ei tästä tule mitään tänään
eikä huomenna
Sun on turha selittää ja
mun on turha ymmärtää"

-Reetaleena-

Hulluutta on monenlaista..

Joinain päivinä luulen sekoavani, toisina päivinä sekoan. Perhesuhteeni ovat kummallisia ja minua riivaa jatkuva kaipuu jonnekin. Ystäväni kertoman mukaan olen huudellut tänään pitkin kaupunkia vapautuneeni juuri sairaalasta. Itseni tuntien tämä voi hyvinkin pitää paikkaansa. Kaipaan erästä ihmistä ja toistakin ja oikeastaan kolmattakin ja neljättä. Ja nämä kaikki luullakseni lukevat tätä blogia, että terveisiä vaan teille. Tänään kohtasin myös yhden uuden ihmisen, tai tunsin tämän tyypin kyllä jo aiemmin, mutta kommunikaatiomme nousi tänään aivan uudelle tasolle. On sittenkin olemassa ihmisiä, jotka ymmärtävät minua. Haaveilen koirasta, joka veisi minua lenkille. Haaveilen uudesta kodista. Ja suunnittelen vieväni kissani eläinlääkäriin rokotettavaksi ja hammaskiven poistoon. Aion aloittaa kunnollisen elämän. Huomenna ostan i-podin ja sen jälkeen minun ei enää tarvitse kuunnella hiljaisuutta.

J.K.Olen sairastanut todella rajun bulimian, ollut väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteena ja poseerannut pornokuvissa. Kaikki on siis koettu, sekin mikä ei olisi ollut tarpeellista. Hyvää yötä nyt!

Mä haluan kuolla!

Maailmassa on joitain ihmisiä, joista mä pidän. Juuri nyt tämä yksinäisyys kuitenkin tuntuu tukehduttavan minut. Ehkä mun pitää sanoa se aamulla sairaalassa. Mä en halua että tulee joulu. Mä vihaan sitä. Mun puolesta tää elämä sais loppua nyt. Jospa vaan hyppäisin tosta parvekkeelta? Ei mulla ole mitään ratkaisua tähän elämään. Kaikki vaihtoehdot tuntuu vääriltä. Mä haluan vaan pois. Ja silti mä olen löytänyt jotain todellista. En niin vahvaa, että se kestäisi mun painon, mutta jotain mikä todella on ja merkitsee.

Ei mulla ole mitään sanottavaa

Pää täynnä tyhjää. Olen saanut elämäni takaisin pistorasiasta. Elämässäni tapahtuu ihmeellisiä ja ihania asioita. Mua väsyttää.

Lahopää

Olen saanut sähköshokkeja aivoihini parin päivän välein jo jonkin aikaa. Mieliala on kohonnut hulppeasti ja mietinkin että mitä ihmettä teen tuolla hullujenhuoneella. Maniakaan ei ole iskenyt, vastoin Nannan odotuksia. Mutta kärsin totaalisesta muistinmenetyksestä... En olisi muistanut edes tätä blogia ilman muistutusta. Yritän saada viikon sisällä elämäni takaisin jonkinmoiseen järjestykseen..

Väsynyt..

Olen taistellut. Ystäväni ovat taistelleet puolestani. Olen saanut lääkkeitä ja sähköä. Maannut suljetulla taas.

En halua tätä enää. Haluan juosta niin pitkälle, ettei minua enää koskaan löydetä. Kaivautua johonkin ojaan tai kallionkoloon. Syödä vatsani pullolleen lääkkeitä ja nukahtaa ikiuneen tähtiä katsellen.